12.11.1998

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10.10.1996

A:n Helsingin KTK Oy:tä (jäljempänä KTK) vastaan ajaman kanteen mukaan A oli ollut KTK:n toimitusjohtajana vuodesta 1984. Yhtiö ja A olivat sopineet 29.6.1989 allekirjoitetulla johtajasopimuksella A:n palkka- ja muista työsuhteeseen liittyneistä eduista. Sopimuksen 14. kohdan mukaan sopimuksen voi irtisanoa kumpi tahansa osapuoli. Irtisanomisaika oli työnantajan puolelta kuusi kuukautta. Mikäli sopimus sanottiin irti työnantajan puolelta, toimitusjohtajalle tuli suorittaa lisäksi erokorvaus, joka vastasi kuuden kuukauden palkkaa.

Yhtiön hallitus oli 28.9.1994 purkanut johtajasopimuksen. A:n työssäolovelvoite oli työnantajan tahdonilmauksin samana päivänä päättynyt.

Yhtiö ei A:n vaatimuksista huolimatta ollut suorittanut johtajasopimukseen perustunutta kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaa eikä sovittua erokorvausta. Purkamisen yhteydessä yhtiö ei ollut perustellut menettelyään. A oli vasta marraskuussa 1994 saanut yhtiöltä kirjeen, jossa se oli ilmoittanut purkuperusteeksi luottamuspulan. Tämä oli yhtiön mukaan aiheutunut siitä, että A olisi laiminlyönyt toimitusjohtajana johtamis-, valvomis- ja informaatiovelvollisuutensa, minkä vuoksi A:lla ei yhtiön käsityksen mukaan ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan ja erokorvaukseen.

A kuitenkin kiisti laiminlyöneensä velvollisuuksiaan ja katsoi, ettei yhtiöllä ollut ollut perusteita johtajasopimuksen purkamiselle. Kanteessaan A vaati, että KTK velvoitetaan suorittamaan hänelle sopimuksen mukaiset irtisanomisajan palkan ja erorahan sekä maksamatta olevan lomakorvauksen, lomarahan ja irtisanomisajan palkkaan liittyvän lomakorvauksen. Lisäksi A vaati vahingonkorvauksena johtajasopimuksen laittomasta purkamisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 795 440 markkaa.

A:n sijoittamista uudelleen työelämään oli erityisesti vaikeuttanut se, että hänen toimisuhteensa oli päättynyt purkamiseen väitetyn moitittavan menettelyn johdosta. Esimerkiksi niin kutsutut "head hunterit" olivat suoraan ilmoittaneet, etteivät olleet kiinnostuneet A:sta, koska viimeisin työnantaja oli purkanut johtajasopimuksen.

Yhtiö katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta vaatimiinsa korvauksiin.

Käräjäoikeus katsoi jutussa esitetyn selvityksen perusteella, että A oli täyttänyt alaisiinsa kohdistanutta valvontavelvollisuuttaan muun ohessa vaatimalla osastojen johtajilta kuukausiraportit, joissa oli mainittu tehdyt sopimukset. Osastojen johtajat olivat toimittaneet raporttinsa säännöllisesti. Johtoryhmässä, joka oli kokoontunut noin kahdeksan kertaa vuodessa, oli käsitelty olennaiset asiat. Autoilijatyöryhmien pöytäkirjat oli toimitettu jälkikäteen toimitusjohtajalle.

Toimihenkilöt olivat pääsääntöisesti tehneet itsenäisesti tai toimitusjohtajan kanssa neuvotellen kuljetussopimukset. Osastojen päälliköillä oli ollut muun ohessa tätä silmällä pitäen prokura. Hallitus ei ollut käsitellyt muita kuljetussopimuksia kuin Helsingin kaupungin kanssa tehtyä usean kymmenen miljoonan markan jätesopimusta.

KTK oli 24.3.1994 tehnyt Uusiokeskus Oy:n kanssa rakennusjätekuljetussopimuksen, jonka mukaisesti KTK:n tuli kuljettaa Uusiokeskukselle viikottain tietty määrä rakennusjätettä Uusiokeskuksen osoittamaan paikkaan. KTK oli sopimuksen mukaisesti velvollinen maksamaan viikottain vähimmäistonnimäärän mukaisesti ja oli toisaalta oikeutettu alennuksiin jätemääristä.

KTK oli kuljetuttanut rakennusjätettä aluksi huomattavasti alle sovitun määrän, mikä oli aiheuttanut KTK:lle tappiota. Sopimuksen päätyttyä vuoden 1995 maaliskuussa siitä oli aiheutunut KTK:lle noin 200 000 markan kokonaistappio.

Kuljetussopimuksen oli tehnyt myyntiosaston myyntipäällikkö B prokuralla ja hankkinut siihen toiseksi nimenkirjoittajaksi kehitysosaston kehityspäällikön. A oli ennen sopimuksen tekemistä kehottanut B:tä tarkastamaan kuljetettavat rakennusjätevolyymit, jonka tämä olikin tehnyt. Kokonaisvolyymiin oli kuitenkin jäänyt vähäinen virhe. B oli A:n kehotuksesta myös neuvotellut lakimiehen kanssa. B oli kuitenkin laiminlyönyt tehdä sopimukseen eräitä olennaisia muutoksia, kuten jättänyt pois sopimuksen voimassaoloa ja irtisanomista koskeneet sopimuskohdat.

Käytännön mukaisesti valmiit sopimukset oli tullut mainita kuukausiraporteissa ja toimittaa ne välittömästi toimitusjohtajalle ja arkistoitavaksi. Kyseistä kuljetussopimusta ei ollut keväällä 1994 mainittu raporteissa eikä käsitelty työryhmissä. B:n olisi tullut toimittaa sopimus johtoryhmälle ja sitä kautta vaihtolavatyöryhmälle. B ei ollut toimittanut sopimusta organisaatiossa kenellekään, vaan hän oli pitänyt sopimuksen itsellään kunnes oli eronnut KTK:n palveluksesta heinäkuussa 1994.

Käräjäoikeus lausui, että A:n mahdollisuudet saada kevään ja alkukesän 1994 aikana selville kuljetussopimuksen tekeminen olivat olleet hänestä riippumattomista seikoista vähäiset. Käytännössä se olisi ollut ehkä mahdollista saada selville talousjohtajan kautta. B oli kuitenkin saanut talousjohtajan vakuuttuneeksi siitä, että vastalaskutus oli ollut kunnossa. Vaikkakin B:n hyväksymissä laskuissa, jotka oli toimitettu talousjohtajalle, oli ollut maininta sopimuksesta, talousjohtaja ei ollut todennäköisesti B:n käyttäytymisestä johtuen osannut kysyä tarkemmin kuljetussopimuksesta eikä siten saattaa asiaa edelleen toimitusjohtajan tietoon.

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi lisäksi, että kuljetussopimus ei olisi ollut tappiollinen, mikäli tarpeellisiin kuljetuksiin olisi ryhdytty välittömästi sopimuksen tultua voimaan. Asia oli ollut KTK:n ja liikennöitsijöiden välinen järjestelykysymys.

A oli ryhtynyt välittömästi saatuaan sopimuksesta tiedon tarpeellisiin toimenpiteisiin vahingon pienentämiseksi muun ohessa ehdottamalla ajojen keskittämistä sopimuksen mukaisesti. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että sopimus ei olisi muodostunut tappiolliseksi mikäli vielä elokuun 1994 alusta lukien olisi ryhdytty täysimittaisesti sopimuksen mukaisiin kuljetuksiin.

Käräjäoikeus katsoi, että kuljetussopimuksen suuruusluokan ja luonteen perusteella sopimus ei ollut ollut osakeyhtiölain ja KTK:n omien säännösten ja käytännön mukaan sellainen, että se olisi tullut erikseen saattaa hallituksen ratkaistavaksi. Sen KTK:lle tuottama vahinko oli ollut vähäinen.

Selvityksen mukaan A oli toimitusjohtajana suorittanut riittävää alaisiin kohdistuvaa valvontaa eikä hänen ollut näytetty laiminlyöneen informointivelvollisuutta KTK:n hallitusta kohtaan. A oli ollut lojaali hallitusta kohtaan.

Kun A:lla ei ollut käytännössä ollut mahdollisuutta saada selville, että B oli tehnyt yhtiön puolesta kuljetussopimuksen, ei hän ollut voinut informoida hallitusta sopimuksesta. Tietoisuus B:n käymistä sopimusneuvotteluista Uusiokeskuksen kanssa ei ollut ollut sellainen asia, joka A:n olisi tullut erikseen saattaa hallituksen tietoon.

Kuljetussopimuksen tuottamalla vahingolla ja A:n toiminnalla ei ollut syy-yhteyttä.

A:n johtajasopimuksen purkamiseen ei ollut ollut perustetta. Käräjäoikeus lausui, että purkaminen oli tämän vuoksi ollut laiton. Asiassa ei ollut toisaalta selvitetty, että yhtiöllä olisi ollut kerrotussa tilaisuudessa esittämillään perusteilla hyväksyttävää syytä irtisanoa johtajasopimusta. A:lla oli oikeus vahingonkorvaukseen johtajasopimuksen rikkomisesta ja työsuhteen ennenaikaisesta päättämisestä.

Lainsäädännössä ei ollut erikseen säännöstä eikä asianosaisten kesken ollut erikseen sovittu laittomasta johtajasopimuksen purkamisesta. Korvausta A:lle määrättäessä oli otettava huomioon yleiset vahingonkorvausoikeudelliset periaatteet.

A:n työttömyys oli 26.9.1994 lukien ollut seurausta yhtiön lainvastaisesta menettelystä ja A oli sanotusta päivästä lukien menettänyt palkkaetunsa. Yhtiö ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut edes hyväksyttävä syy johtajasopimuksen irtisanomiseen. Vahingonkorvauksen vähimmäismääränä oli näin ollen pidettävä johtajasopimuksessa määriteltyä korvausta irtisanomistilanteessa.

A:n oikeudesta johtajasopimuksen mukaiseen 387 720 markan suuruiseen korvaukseen seurasi se, että hän oli oikeutettu siihen liittyvään irtisanomisajan palkan mukaiseen kuuden kuukauden lomakorvaukseen.

Käräjäoikeus harkitsi kohtuulliseksi vahingonkorvaukseksi johtajasopimuksen oletetusti kattaman vuoden korvauksen lisäksi korvaukseksi laittomasta työsuhteen päättämisestä 200 000 markkaa. Vahingonkorvausta määrättäessä käräjäoikeus otti huomioon muun ohessa työtä vaille jäämisen arvioidun keston, työsuhteen keston, A:n iän, A:n mahdollisuuden saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä ja yhtiön menettelyn työsuhdetta purettaessa. Lisäksi käräjäoikeus otti huomioon sen, että A:n ei ollut näytetty itse antaneen aihetta työsuhteensa päättämiseen. Tuomiossa lausumillaan perusteilla käräjäoikeus otti tältä osalta huomioon laskennallisen osuuden A:n työttömyyskassasta saamista työttömyyspäivärahoista ja päätyi siihen, että A:lla oli johtajasopimuksen mukaisen korvauksen lisäksi oikeus 117 020 markan vahingonkorvaukseen.

Asiassa ei ilmennyt syitä KTK:n pyytämään vahingonkorvauksen sovitteluun.

Tämän vuoksi käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle maksamatta olevan lomakorvauksen ja lomarahan sekä johtajasopimuksen perusteella maksamatta olevat irtisanomisajan palkan ja erorahan sekä lomakorvauksen ja lomarahan ynnä vahingonkorvauksena työsuhteen laittomasta päättämisestä 117 020 markkaa, kaikki määrät korkoineen.

A ja yhtiö valittivat hovioikeuteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.8.1997

Hovioikeus totesi, että yhtiö oli tehnyt toimitusjohtajansa A:n kanssa käräjäoikeuden tuomiossa selostetun 29.6.1989 allekirjoitetun johtajasopimuksen. Sopimuksen päättymistä koskeneen 14 kohdan mukaan kumpikin sopimuspuoli saattoi irtisanoa sopimuksen päättymään irtisanomisajan ollessa kuusi kuukautta. Yhtiön irtisanoessa sopimuksen sen tuli irtisanomisajan palkan lisäksi suorittaa A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaava eroraha.

Yhtiön ilmoittama luottamuspula, joka oli syntynyt yhtiön hallituksen ja A:n välille Uusiokeskus Oy:n kanssa 24.3.1994 tehdyn rakennusjätteiden toimitussopimuksen seurauksena, oli ollut riittävä ja hyväksyttävä peruste A:n johtajasuhteen päättämiseen yhtiön taholta. Hovioikeus kuitenkin katsoi käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin perustein, että päättäessään A:n johtajasuhteen yhtiöllä ei ollut näytetty olleen hyväksyttävää syytä kieltäytyä noudattamasta A:n kanssa tekemänsä johtajasopimuksen ehtoja sopimuksen päättämisestä. A oli sen vuoksi oikeutettu saamaan johtajasopimuksen ehtojen mukaisesti käräjäoikeuden tuomitsemat yhteensä 387 720 markkaa korkoineen irtisanomisajan palkkana ja erokorvauksena sekä johtajasopimuksen ehtojen ja sen tulkinnassa noudatetun aiemman maksukäytännön mukaisesti tuomitut lomakorvaukset ja lomarahan korkoineen.

Yhtiö oli rikkonut johtajasopimuksen jättäessään A:n johtajasuhteen päättämisessä noudattamatta johtajasopimuksen ehdot ja menetellyt siinä tavalla, joka oli ollut omiaan antamaan kielteisen kuvan A:n toiminnasta ja ominaisuuksista toimitusjohtajana. A oli johtajasuhteen päättämisestä 28.9.1994 lukien ollut työtön. Uskottavana oli pidettävä A:n kertomaa, että yhtiön menettely johtajasopimuksen päättämisessä ja siinä yhteydessä hänestä annettu kielteinen kuva oli osaltaan vaikeuttanut uuden työpaikan saamista.

Yhtiö oli velvollinen korvaamaan sopimusrikkomuksestaan A:lle johtuneen vahingon. Ilmeistä kuitenkin oli, että yhtiön menettely ei yksinään ollut ollut syynä A:n työnsaantivaikeuksiin. Tällä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, että kohtuullisena korvauksena sopimusrikkomuksesta johtuneesta vahingosta oli pidettävä käräjäoikeuden määräämää 117 020 markkaa.

Hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto.

Hovioikeudenneuvos Varpu Lahti: A:n olisi tietoisena B:n käymistä sopimusneuvotteluista Uusiokeskus Oy:n kanssa tullut valvoa B:n toimintaa ja lisäksi saattaa sopimuksen solmiminen sen riskialttiuden ja laadun sekä laajuuden vuoksi KTK:n hallituksen ratkaistavaksi. A:n toiminta sopimusneuvottelujen valvonnassa tai muutoin ei ollut kuitenkaan ollut siinä määrin moitittavaa, että KTK:lla olisi ollut oikeus lakkauttaa A:n toimitusjohtajasopimuksen voimassaolo noudattamatta johtajasopimuksen 14 kohdan sopimuksen irtisanomista koskevia ehtoja. Kun KTK oli lakkauttanut A:n toimitusjohtajasopimuksen A oli oikeutettu johtajasopimuksen 14 kohtaan perustuviin käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaisiin kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaan ja sen lisäksi kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan erokorvaukseen ynnä lomakorvauksiin.

Käräjäoikeuden A:lle tuomitseman vahingonkorvauksen osalta katson, että toimitusjohtajan eroraha kattoi johtajasopimuksen lakkaamisesta aiheutuvat menetykset ja vahingot. A:lla ei siten ollut oikeutta johtajasopimuksensa lakkaamisen johdosta muuhun vahingonkorvaukseen kuin johtajasopimuksen 14 kohdan mukaiseen erorahaan. Tämän vuoksi hylkään A:n kanteen käräjäoikeuden vahingonkorvauksena tuomitseman 117 020 markan osalta.

Perustelut

Asiassa on riidatonta, että A Helsingin KTK Oy:n toimitusjohtajana ei ole ollut työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa yhtiöön. Osakeyhtiön oikeutta päättää toimitusjohtajan palvelussuhde ei ole rajoitettu lainsäädännöllä.

Yhtiö ja A ovat 29.6.1989 tehneet johtajasopimuksen, jonka voimassaolon lakkaamista koskevan 14 kohdan mukaan kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen päättymään noudattamalla kuuden kuukauden irtisanomisaikaa. Yhtiön irtisanoessa sopimuksen sen tuli suorittaa A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus.

Yhtiö on 28.9.1994 purkanut johtajasopimuksen ilmoittamansa luottamuspulan johdosta.

Korkein oikeus katsoo, kuten alemmat oikeudet, jutussa jääneen näyttämättä, että yhtiöllä olisi ollut A:sta johtuva peruste purkaa johtajasopimus tai jättää noudattamatta sen ehtoja sopimussuhteen päättämisestä. Tämän vuoksi A on oikeutettu sopimuksen 14 kohtaan perustuviin kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaan ja kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan erokorvaukseen sekä hovioikeuden lausumilla perusteilla myös alempien oikeuksien tuomitsemiin lomakorvauksiin ja lomarahaan.

Hovioikeuden sopimusrikkomuksesta tuomitsema vahingonkorvaus perustuu siihen, että yhtiö on A:n palvelussuhteen päättäessään jättänyt noudattamatta sovittuja ehtoja ja että yhtiön menettely ja siinä yhteydessä A:sta annettu kielteinen kuva ollut vaikeuttamalla uuden työpaikan saamista aiheuttaneet hänelle vahinkoa.

Helsingin KTK Oy on selviteltäessä yhtiössä paljastunutta sille epäedullista sopimusta katsonut A:n laiminlyöneen tehtäviään ja velvollisuuksiaan. Yhtiö on tällä perusteella katsonut olleensa oikeutettu purkamaan A:n kanssa solmimansa johtajasopimuksen ja kieltäytynyt maksamasta sopimusehtojen mukaisia määriä, minkä johdosta A on joutunut nostamaan kanteen yhtiötä vastaan. Sen sijaan yhtiön ei ole edes väitetty ryhtyneen edellä todetun lisäksi mihinkään erityiseen toimeen, joka olisi omiaan vaikeuttamaan A:n työnsaantia.

Yhtiöllä on ollut oikeus esimerkiksi ilmoittamaansa luottamuspulaan vedoten päättää A:n palvelussuhde noudattamalla sopimuksen kohdan 14 määräyksiä. Sovitun erokorvauksen tarkoituksena voidaan päätellä olleen turvata A:n taloudellinen asema palvelussuhteen päättymisen varalta.

Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että pelkästään yhtiön edellä todetusta menettelystä johtajasopimusta päätettäessä ei ole näytetty A:lle syntyneen sellaista vahinkoa, jota sopimuksen mukainen eroraha ei olisi kattanut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Helsingin KTK Oy vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle 117 020 markan vahingonkorvausta.